maanantai 29. kesäkuuta 2015

Karjalan Kovin karsinta

Karjalan Kovimpaan alkoi karsinta perjantaina ja 8.7 onkin sitten tiedossa ketä sinne pääsee kisaamaan. Karsinta on kolmeosainen ja kaikki lajit tulee tehdä putkeen. Lajit olivat mielenkiintoiset ja sopivat minulle hyvin. Kuntoni tosin oli pieni kysymysmerkki, sillä en ole päässyt openeiden jälkeen vertaamaan tuloksiani yhtään muiden tuloksiin.








1.Osio

5min AMRAP

25 bar facing burbee
chest to bar

Tulos: 64 chest to baria

Ensimmäisessä lajissa taktiikkanani oli tehdä burbeet rauhalliseen tahtiin alle kahteen minuuttiin ja saada kasaan reilut 50 chest to baria. Chest to barit eivät ole olleet minulle mikään vahvuus, mutta selvästi ne ovat kehittyneet nyt reilusti. Tein alkuun muutaman pidemmän sarjan ja siirryin sitten tekemään kolmen toiston sarjoja, joita pystyin nakuttamaan lähes loppuun asti. Toistoja oli yllättävän helppo tehdä osittain sen takia, ettei lajissa tarvinut tehdä muuta liikkeitä enää chest to barien lisäksi, eikä siinä päässyt oikein hengästymään. Tulokseksi sain 64 toistoa, mikä oli positiivinen yllätys.

























2.Osio
Välittömästi 1.Osion jälkeen
5 min
1RM snatch

Tulos: 100kg

Toinen laji eli maximi tempaus alkoi tästä suoraan. Tavoitteni oli nostaa enemmän kuin Winter Wareissa, joissa tempasin 95kg. Aloituspainoni oli 80kg ja hieman jännitti miltä tangon vastaanottaminen chest to barien jälkeen tuntuisi. Nostin tangon noin minuutin kohdalla, eikä yläkroppani pettänyt tangon vastaanottamisessa vaikka sitä hieman pelkäsinkin. Seuraavaksi nostin ripeään tahtiin 90kg ja 95kg suuremmitta ongelmitta. 95kg oli minimi tulos johon olisin ollut tyytyväinen, mutta hamusin 100kg rautaa ensimmäistä kertaa kisasuorituksessa. Ja sieltähän se tuli pienellä käsien tärinällä höystettynä, ja olin kyllä enemmän kuin tyytyväinen. Tässä lajissa oli vain viisi minuuttia aikaa nostella, mutta kerkesin siinä ajassa neljä kertaa nostaa. Ensimmäinen laji vaikutti todella vähän tähän lajiin ja tempaus ei ole niin kuormittava nosto kuin esim. työntö, joten pystyin lyhyessä ajassa tekemään monta kovaa nostoa.

Tauko 3 min

3.Osio
12min AMRAP
2-4-6-8-10-12-14...
Hang power clean (60kg)
Front squat (60kg)
Handstand push up

Tulos: 161

Viimeisen lajin tiesin tuntuvan todella pitkältä. Näistä kolmesta liikkeestä pidin haastavimpana etukyykkyjä, kun taas rinnallevedot riipusta ja käsilläseisontapunnerrukset olivat helppoja liikkeitä minulle. Lähdin tekemään reippaalla tahdilla ja kaikki toistot putkeen. Kahdeksan rinnallevedon jälkeen pidin vasta ensimmäistä kertaa pienen tauon. Tässä kohtaa erehdyin katsomaan kelloa ja totesin treeniä olevan jäljellä vielä lähes 10 minuuttia :D . Treeni alkoi tuntumaankin todella pitkältä ja lepotauot pitenivät laittoman pitkiksi loppua kohden.  Lopulta sain kasaan 161 toistoa, eli kerkesin tekemään 14 toiston kierrokselta seitsemän käsilläseisontapunnerrusta. Olin tähän suoritukseen ihan tyytyväinen, mutta videolta suoritusta katsottuani ei voi kuin ihmetellä kuinka pitkiä taukoja pidin kokoajan. Toisaalta liikkeet olivat sellaisia, että niitä oli parempi tehdä pitkiä sarjoja välttyäkseen turhalta työltä. Mielummin tekisin toistoja tasaseen tahtiin taukoja pitämättä, mutta tässä lajissa se ei ollut oikein mahdollista.

























Karsinnoista jäi kaiken kaikkiaan erinomainen fiilis eikä ole pienintäkään aikomusta tehdä tätä uudestaan. Harvoin epäonnistun niin pahasti että tekisi mieli tehdä uudestaan, mikä on hyvä asia kisoja varten, missä on kovemmat paineet ja vain yksi mahdollisuus tehdä tulos. Nyt pääseekin seuraamaan leaderboardia ja katsomaan mihin tulokseni karsinnassa riittää. Toivottavasti löydän itseni kympin sakista, jolloin pääsisin itse kisoissa tekemään lajit kuumimmassa erässä kovimpien poikien kanssa.

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/14153069/?claim=7ggdbeex8bz">Follow my blog with Bloglovin</a>


1 kommentti: