sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Gentai Games 2015

Olin viime syksynä Lahtelaisen kamppailuseura Gentain järjestämässä kutsukilpailussa Lahden suurhallissa ja siitä jäi hyvä fiilis. Tiesin myös Gentain järjestävän hyvin ohjelmoituja crosstraining kesäkisoja aikaisempina vuosina. Niinpä lähdimme tyttöystäväni kanssa taistelemaan Lahden herruudesta.

Yhtään lajia ei ollut julkaistu etukäteen, mutta tiesin kisapäivän olevan lyhyt ja sen sisältävän 3-4 lajia. Lopulta kisa-aamuna paikalle ilmestyi 9 mies kilpailijaa ja 7 naista. Ilma vaikutti pahaenteiseltä, sillä aamulla oli kylmä, tuuli ja sadetta oli luvassa.Ensimmäinen laji oli kaksiosainen ja vaati kovaa voimakestävyyttä jaloista. Ensimmäisessä osassa tuli nostaa mahdollisimman suuri kilomäärä kahden minuutin aikana etukyykkyä. Itse sai siis valita haluamansa kilomäärän tankoon ja tulokseksi laskettiin kilomäärät kerrottuna toistojen määrällä. Olen tehnyt vastaavan suorituksen aikaseimminkin ja siitä oppineena päätin laittaa tankoon maltillisen painon jolla saisin paljon toistoja, eikä tarvitsisi levätä kahden minuutin aikana juurikaan. Laitoin tankoon 60kg, jolla onnistuin tekemään 46 hyväksyttyä toistoa. Tällä suorituksella sijoituin lajissa toiseksi Lahtelaisen Lauri Rantasen tehdessä kovalla 105 kg:n painolla hurjat 33 toistoa.
Seuraava laji alkoi tästä suoraan. Lajissa tuli juosta noin 80 metriä hiekkakentälle, jossa kilpailijoita odotti vedettävät kelkat joihin oli lastattu peruspaino 15 kilogrammaa. Tätä kelkkaa tuli vetää noin 10 metriä viivajuoksu tyylisesti, kiertäen keila toisessa päässä. Ensimmäisellä kierroksella vedettiin pelkkää peruspainoa, toisella lisättiin 32 kg:n kahvakuula kyytiin ja kolmannella kierroksella vedettiin taas peruspainoa. Tämä laji oli aikalailla kaikille auki, sillä tuskin kukaan oli vastaavanlaista suoritusta tehnyt. Laji oli minulle todella hankala ja sähläsinkin siinä huolella. Olen kyllä työntänyt kelkkaa jonkun verran, mutta en vetänyt juurikaan. Kelkka ei ollut mitenkään painava missään vaiheessa, mutta sitäkin hankalampi vetää nopeasti, kun jalat olivat jo täysin hapoilla etukyykyistä. En oikein tiennyt miten vetäisin kelkkaa ja osuin vielä kääntöpaikalla olevaan keilaankin, josta sain viiden sekunnin sakon. Olin tässä lajissa vasta kahdeksas ja kokonaistilanteessa viides kahden lajin jälkeen kaukana kärjestä.

 
Kolmas laji olikin sitten paljon tutumpaa perusjumppailua. 5 min AMRAP, joka oli syönyt 15 kappaletta 100 kg:n maastavetoa ja 40 tuplanaruhyppyä. Lähdin tekemään lajia hieman sekavin mielin, sillä maastavedot ovat suuri heikkouteni ja tiesin että minun tulisi sijoittua lajissa ainakin kolmen joukkoon päästäkseni finaaliin johon pääsi neljä parasta. Maastavedot sujuivat kuitenkin yllättävän hyvin, ja pystyin tekemään niitä viiden sarjoissa lyhyellä palautuksella. Tuplanaruhyppyjä taas on tullut tehtyä nykyisessä ohjelmassa 500-1000 viikossa, joten nekään ei ollut mikään ongelma.
Lopulta voitinkin tämän lajin tuloksella 4+7 ja nousin tuloksissa kolmanneksi ennen finaalia.



Finaaliin pääsi siis neljä parasta miehistä ja naisista, ja tulokset nollattiin finaaliin. Tämä oli minulle erinomainen juttu, sillä olin pisteissä kaukana kärjestä kelkka sähläilyjeni jälkeen. Finaali oli hieman girl wod Helenin kaltainen. 400m juoksua, 15 kahvakuula swingiä 32 kg kuulalla ja 15 chest to bar leukaa kaksi kierrosta. Kahden kierroksen jälkeen kilpailijoiden tuli vielä tehdä 15 thrusteria 60 kg:lla, ennen kuin sai ylittää maaliviivan. Tiesin että näissä kahdessa kierroksessa ei tulisi kovin suuria eroja muuta kuin juoksussa, ja thrusterit tulisivat ratkaisemaan paljon, joten laji sopi minulle.

Olin lajissa koko ajan toisena Lahdessa reenaavan Jere Pulkkisen ollessa todella vahva juoksija. En ollut kuitenkaan kovin paljoa perässä meidän päästessä tekemään thrustereita. Tiesin että pystyisin tekemään kaikki toistot jopa putkeen ja nähdessäni Jeren pudottavan tangon jo viiden toiston jälkeen, ajattelin pelin olevan jo lähes selvä edukseni. Tein lopulta thrusterit 10+5 lyhyellä palautuksella sarjojen välissä ja voitin finaalin n. 20 sekunnin turvin Jeren joutuessa pilkkomaan loput toistot pieniin osiin.

Kisapäivä oli lopulta nopesti ohi ja sääkin oli koko ajan suotuisa. Paikalla oli hieman nihkeästi katsojia, ja osallistujia. Tähän vaikutti varmasti sää ja se ettei järjestäjä ollut mikään Crossfit sali.Ihmisiä luulisi kiinnostavan enemmän vastaavat ulkona järjestettävät matalan kynnyksen kisat.  Suosittelen kyllä joka kesäistä Gentai Gamesia kilpakokemusta hamuaville. Tapahtumassa oli myös kuntosarja harrastajille, joilta eivät haastavammat liikkeet, kuten tuplanaruhypyt, kippileuat tai olympianostot onnistu.


Kisojen neljä parasta. 1. Samuli Kallio 2. Jere Pulkkinen 3. Lauri Rantanen 4. Joni Rihu














Maija ekoissa kisoissaan toinen !

maanantai 18. toukokuuta 2015

PR päivä

Nyt on meneillään voimanohjelmoinnin viimeinen viikko, joka onkin low volume high intensity viikko. Useammat maximit testataan tällä viikolla painonnostosta, kyykyistä ja pääseepä sitä tekemään muutaman benchmark treeninkin. Tänään paukkuikin kivasti ennätykset etukyykystä, tempauksesta ja 2000m soudusta.

Kyykkyä on tosiaan tullut hierottua tässä ohjelmoinnissa todella paljon ja odotinkin sen kehittyneen paljon. Vanha PR oli 135 kg ja siitä oli tarkoitus lähteä parantamaan. 137,5kg tuli vielä mukavasti ja päätin tehdä ylimääräisen noston vielä 141kg:sta ja sekin nousi nipin napin.

Seuraavaksi lähdettiin hakemaan tempauksen ykkösmaksimia. Nostin viime syksynä 102.5kg kun teimme advanced ryhmässä 10 viikon painonnosto-ohjelmoinnin. Sen jälkeen on 100kg tehnyt tiukkaa, mutta eipä tehnyt tänään. Tavoitteeni tänään oli nostaa 105kg, eikä siitä kauaksi jääty. Lähdin 60kg:sta liikkeelle 5kg:n korotuksilla kohti ennätyspainoja. Tänään tuntui tempaus erityisen hyvältä, ja lihakset tuntuivat rennoilta, kiitos lauantain selkähieronnan. Tanko liikkui mukavasti, kunnes 97,5 kg:ssa, tulikin yllättävä epäonnistuminen. Tästä ei auttanut kuin sisuuntua, lopettaa turha miettiminen ja keskittyä vain vetämään täysillä ja menemään mahdollisimman nopeasti alle. Toisella yrityksellä tanko tuli terävästi suorille käsille ja pääsi korottamaan lisää painoa. 101kg ja 103kg nousi, ja yritin vielä 105kg, mutta siihen ei ollut enää mitään jakoa. Tuli kuitenkin 0.5kg PR mihin voi olla tyytyväinen, sillä en ole nostanut edes 100kg:ta aikoihin.

Loppuun tuli vielä tehtyä 2000m soutu. Olen soutanut tämän vain kerran aikaisemmin ja siitä on aikaa ainakin kaksi vuotta. Soudin silloin jo 7.15, mikä on kohtalainen aika aloittelijalle. Nyt kuitenkin tavoitteenani oli 6.40 alitus. Jouduin vetämään soudun vielä yksinäni, mikä ei ole ihan optimaalisin tilanne soutaessa. Soututreenit ovat mielestäni henkisesti paljon pahempia, kuin monet peruswodit. Soutaessa tunnen saavani kaikki tehot irti kropasta, ja maitohappojen määrä kropassa on aivan infernaalinen. Tavoite kuitenkin alittui helposti 6.38.2 ajalla, ja kaiken kaikkiaan jäi todella hyvä fiilis kolmesta ennätyksestä !

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Kuulumisia

Hei, minä olen Samuli Kallio, 22-vuotias crossfit-urheilija Tampereelta, ja tämä on minun blogini. Aion pääasiassa kirjoittaa harjoittelustani ja kilpailemisesta. Olen harrastanut lajia vuoden 2012 lopusta ja kilpaillut viimeiset 2-vuotta. Paras saavutukseni on winterwar 2015 10.sija.  Blogissa aion kertoa kuulumisiani matkalla huipulle ja päätavoitteeni on kilpailla nykymuotoisessa crossfit meridials kilpailuissa keväällä 2017.

Edellinen kilpailuni oli crossfit-open joka sujui tavoitteiden mukaisesti. Tavoitteeni oli olla 500 joukossa Euroopassa ja sijoitukseni oli lopulta 403. Suomessa peräti 7, mutta todella monia jäi kilpailusta kokonaan pois, tai ei tehnyt kaikkia lajeja. Openeiden jälkeen pidin viikon huilia, enkä tehnyt juuri mitään harjoitteluun liittyvää. Nyt olen tehnyt kuusi viikkoa crossfit Invictuksen voimaohjelmointia viime kesältä. Aloitin seuraamaan tätä ohjelmointia jo Winter Warien jälkeen, ja se valmisti minut erinomaisesti openeihin ja niiden läpi.

Suurin tavoitteeni ennen seuraavia kilpailuja on saada kehitettyä voimaani. Erityisesti takakyykky ja maastaveto tulokseni laahaavat selvästi perässä muuta voimaa ja ovat kaiken kaikkiaan suurimmat heikkouteni. Karjalan Kovimassa erityisesti kostautui se kuinka huono maastavetäjä olen. Semifinaali lajissa tehtiin viiden toiston sarjoja 150kg:lla ja olin siinä lajissa viimeisten joukossa ja näin ollen finaaliin ei ollut mitään saumaa. Takakyykkääminen taas on minulle jostain syystä vain todella hankalaa. Minun etukyykky ja takakyykky tulokseni ovat kutaakuinkin samat, ja takakyykkyä vahvistamalla uskoisin kehittäväni myös maastaveto tuloksiani, joten nyt keskitytään siis ohjelmassa takakyykkäämiseen !

Invictuksen voimaohjelma näytti juuri passelilta minulle. Rakastan korkeata volyymia, eli harjoituksia pitää olla paljon ja harjoittelun tuntua lähes joka päivä erittäin rankalta. Tässä ohjelmassa on joka päivä yleensä neljä osiota, joiden tekemiseen menee päivästä riippuen noin kaksi tuntia.
Tämä ohjelma kestää 7.viikkoa ja sitä on siis jäljellä enää viimeinen viikko. Valtavasti on tullut kyykättyä ja tehtyä hyvin samantyyppisiä harjoituksia viikosta toiseen. Tämä tuntuu toimivan ainakin minulla hyvin.Vastaavia harjoituksia toistetaan useampana viikkona, jolloin on helppo pyrkiä parantamaan edellisestä kerrasta ja näin kehittymään.

Viimeisellä viikolla testataankin sitten muutamia ykkösmaksimeita ja mm. 2000m soutu.  Lauantaina odottaa myös pikkukisat Lahdessa.